Lopputulema.

Hmmh.

Anteeksi, blogin pitäminen on vähän jäänyt.

Matkani metsäkoulussa päättyi kuitenkin onnellisesti viime keväänä ja sain kuin sainkin paperit kouraan.

Olin kevään koululla kaatamassa harvennuksella, opettajat vissiin NIIN kovasti tykkäsivät musta, että halusivat väkisin pitää mua siellä puolitoista kuukautta. ♥
Tai sitten eivät...

Kommelluksilta ei vältytty, perutin huoltoauton kiveä päin, niin että astilauta takaa meni lievästi sanottuna, mutkalle. Toinen takaovi ei enää auennut... Onneksi me reippaina tyttöinä P:n kanssa nuijittiin se suoraan pajavasaralla. xD

Lisäksi toinen jontikan moto sai koivun katolle, (se oli tosi pieni ja mitään ei sattunut), ja levisihän se muutenkin käsiin. Jäähdytinneste vuosi solkenaan pihalle ja tiesittekö, että hytin ilmansuodatin on sellaisen luukun takana? Jos se luukku tippuu metsään ja ajat koneella sen yli, niin se suodatin ei pysy siellä?
En tajua mitä niillä koneilla on mua vastaan. Se pyörivähyttinen sitten kesti sen pari päivää kasassa, kun sillä jouduin viimeiset nyrhimään. No, ehkä mun ei enää koskaan tarvi ajaa kyseisen merkin koneilla.

Mutta se koulusta, kivaa oli ja aika kultaa muistot. Pahoittelen, jos jonkun pipo on venynyt käyttökelvottomaksi. Saitte sentään hienot läksiäislahjat meiltä. ;)

Kesä meni vielä palkkatöissä, huumori meinasi välillä loppua varaosatiskillä, mutta kyllä se siitä. Kukaan ei loukkaantunut. paitsi se yksi äijä meinasi, kun rupesi puhumaan rivoja. Se on toki ihan ok tulla lauantaina tuhannen päissään ostamaan öljyä traktoriin ja puhua isoon ääneen naismyyjän perseestä. Vittu mitä moukkia Suodenniemellä asuu.

Mutta nyt kaikki on ok, todella ok. Lokakuun puolessa välissä vedin nimeni muutamaan paperiin ja minusta tuli onnellinen metsäkoneenomistaja. Tai no, niin, kumminkin.
Pekkola Forest Oy näki päivänvalon lokakuussa ja kaikki on vieläkin niin hullun myllyä, etten aina itsekään usko asiaa todeksi.

Mutta tiedättekö mitä? Vieläkään mua ei pelota, tulevaisuuteen mennään yhtä uteliaana, kuin aina ennenkin.

Tulkaa perässä toiset hullut.

ps. Valitettavasti kaikki viime kevään kuvat ovat kännykässäni, eivätkä suostu tulemaan koneelle.
Olkoon.

"Sä kirjoitat musta kumminkin sinne blogiis..."

Vuosi lähestyy loppuaan ja samalla myös lukuvuosi.

Täällä ollaan nyt niin sanotusti jännän äärellä ja opiskeluni harjoittelua vaille valmiit.
Tällä viikolla meillä oli viimeiset tunnit koululla, vielä yrittivät meitä latistaa ja opettivat yrittäjyyttä.
Eihän se kannata, ainakaan laskelmien mukaan, mutta en silti vielä ole heittänyt kirvestä, vesuria tai moottorisahaa kaivoon. Typeräähän sekin olisi.

Minulla on omat vankat suunnitelmani ja villit unelmani ja niiden perässä mennään.
Kaikki riippuu siitä, miten se koura kulkee, puu kaatuu ja silmä on harjaantunut kevääseen mennessä.
Vielä on pieni toivonkipinä ja sen en anna sammua.

Kolme viikkoa sitten lähdin itsenäisesti työharjoitteluun.
Olen oppinut todella paljon ja tehnyt enemmän motteja, kuin koulussa koko syksynä yhteensä. :D
Koulussa minulla oli välillä sellaisia epätoivon hetkiä, että olin valmis (no en ollut!) jo marssimaan työmaalle takaisin. Nyt on sellainen olo, että ehkä musta sittenkin tulee ihan oikea motokuski.

Siitäkin asiasta olen tajunnut jotain menneiden kuukausien aikana. Jokainen todennäköisesti osaa ajaa motolla, mutta vasta sillä, kuka tekee sillä laadukasta puutavaraa, on jotain merkitystä.

Syksy meni koulussa mukavasti.
Käytiin myös pyhiinvaelluksella, eli Ponssella.
Siellä oltiin niin vieraanvaraisia, saatiin lippikset ja kunnon sapuskat. (vrt. Sampolla ei saatu edes kahvia...) Muutenkin savolaiset olivat mukavaa porukkaa, kiitos vielä hirviporukalle, jotka viihdyttivät meitä kodallaan.

Vierailimme myös Metkossa. Suurinosa meidän luokasta oli siellä ensimmäistä kertaa elämässään. Minähän olen siellä käynyt pikkutytöstä. Kaksi ihmistä luuli mua Ponssen osastolla työntekijäksi, kun "sulla on Ponssen takki päällä." ...?... Niin, näitähän saa ihan ostaa tosta... Ihmiset osaa sitten olla niin hauskoja. Terkkuja vain sille kiukkuiselle sedälle, joka tivasi minulta, että onko meillä jostain paidasta lasten kokoja.

Olisin saanut myös töitä betoniautonkuljettajana. Mahdanko jotenkin näyttää sellaiselta, kun tämä on jo toinen kerta, kun mulle tarjotaan kyseistä hommaa?

Meidän luokasta on tehty todella monta lehtijuttua ja minä pääsin ihan Satakunnan Kansaan asti. Siellä minä istuin Valmetissa ja kaadoin kaksihaaraista mäntyä. Kuva on hieno, mutta sen puun apteeraus meni ihan päin v**tua! Lehtijutussa koulun rehtori julistaa minut erinomaiseksi motokuskiksi ja kaikki muut naiset samalla. Asiaa. Tavoite asetettu, toteuttamista vaille valmis. :)

On tää hurjaa. Toivotaan nyt porukalla kunnon pakkasia ja lunta. Joulutauko häämöttelee edessä ja kaikki uudet seikkailut on ihan kulman takana. Minä tietysti mietiskelen jo kevättä ja yritän metsästää keltaisia korkokenkiä. Miten ne sitten liittyy tähän? No mitenköhän, sen näkee sitten keväällä. :)

Lääv änd kissis
xxxx

ps. En kirjoittanut. Mutta kommentointi on avattu.

Hei Neidit.

Uusi ja viimeinen lukukausi on sitten startannut käyntiin!

Viime kevät meni suorittaessa näyttöjä ja tikkakorttia, sekä valmistellessa kasviota.
Kaikista pääsin läpi ja vieläpä numeroilla, jotka kelpaavat minulle itselleni.

Ammattipätevyydestä uupuu vielä tunteja ja ainakin tulityökortti on suorittamatta.
Ensi viikolla meillä alkaa taas metsävuorot, minun koitokseni on parin viikon päästä, iltavuorossa.

Metsälampi metsäretkellä.

Raate.

Marraskuun viimeisellä viikolla meidän pitäisi sitten lähteä työharjoitteluun.

Toisaalta minua hirvittää ja toisaalta odotan syksyä innolla.

Toki syksyyn mahtaa yrittäjyystunteja, vierailu sahalle, Metko ja mikä parasta, ensi viikolla menemme PONSSELLE!

Voiko tyttö enempää toivoa?

Lukuvuoden päättäjäiset. Hyppäsin järveen.

Tämä viikko kun on ollut vähän sellaista ihmettelyä, varsinkaan, jos ei osaa tarttua toimeen.

Ollaan kyllä ketjutettu pari konetta, mutta luokallamme on selvästi myös sellaisia ihmisiä, joille on ihan sama, vaikka vähän lorvisivat. En käsitä miten joku voi vaan nukkua pakettiauton perässä tekemättä mitään!

Tänään oli sitten monen huumorintaju vähän koetuksella, kun lähdimme metsään tekemään harvennusharjoitusta. Ja vettä tuli kuin... siis todella paljon. Minulla oli tietysti sadevaatteet mukana ja viihdyin oikein hyvin, mutta kaikki eivät olleet varustautuneet niin hyvin ja kyllä siellä oltiin myrtsejä.

"Tää ei oo enää kivaa." yms valitusta kuuli.

No ei varmaan ole, mutta tiedoksenne, olemme metsäalalle menossa ja metsä on pihalla.

Seuraavaksi opetellaan ajamaan tällä.

En tiedä mitä nuo ruikuttajat tekevät, kun kone hajoaa ja on helle/raekuuro/kaatosade/-25 pakkasta/lumipyry/ämmiä äkeet selässä? Odottavat hytissä parempaa ilmaa ja urakka kusee vai?

Nyt ei kyllä riitä sanat kuvaamaan tätä ärsytyksen määrää.

Kuka sanoi, että metsäalalla olisi aina kivaa? Eikö nyt järki sano, että saatamme METSÄOPISTOLTA mennä vaikka metsään ja Suomen kesässä saattaa sataa vaikka vähän vettä?

Ärsyttää. Paljolti.

Kasvattakaa vaikka munat.

Epäilijät.

Epäilijät.
Ah tiesin, että jossain vaiheessa törmään niihin.
Olen aina törmännyt ja tulen aina törmäämään.

Kyllähän eräs asiakas jo opintojeni alkuvaiheessa ihmetteli miksi naisihminen menee metsään töihin, kun "Siellä on susia ja karhuja ja pimeää, eikä sosiaalitiloja."
En tajunnut yhdenkään asian pointtia, koska ne tai niiden puute ei minua huoleta / pelota.
Mutta kyseinen herra on sellainen vitsiniekka, että otin asian kyllä ihan vitsinä ja olen sille monta kertaa jälkeen päin naureskellut.

Mutta muutama viikko sitten kohtasin oikein negatiivisuuden kuninkaan, ihmisen jota ei varmaan mikään saa ikinä tyytyväiseksi ja joille toisten ihmisten teot ja tekemättä jättäminen ovat balsamia haavoihin.

Kyseinen mies notkui työpaikkani tiskillä ja kun hän näki minut, muuttui ilme sellaiseksi, miten sen nyt kauniisti sanoisi - hyvin vittumaiseksi. Oli vissiin hiljattain kuullut opintiestäni, koska viimeksi, kun hänet näin, ei hän sanonut sanaakaan asiasta.
"No mitäs motokuski?" Tuli erittäin ivallisella äänellä.
Totesin, että mitäs tässä ja jatkoin hommiani.

Sitten tuli kysymyksiä, kuinka kauan koulu kestää ja miksi sinne nyt piti mennä, kun eikös se sillä hoidu, kun lähtee ajamaan vaan?
Joo, tottakai! Ihan tosta vaan osaisin ajaa konetta kuin konetta, tietäisin kaiken apteerauksesta, laadutuksesta ja ympäristökohteista. Ilman muuta.

Voi hyvänen aika, kun jotkut vanhat pierut sitten ovat vanhanaikaisia. Nykyään kaikkeen tarvitaan koulutus, sille ei nyt vaan voi mitään. Ja minä haluan käydä nämä asiat koulun kautta, ihan oman mielenrauhani takia. Siellä sentään muistetaan opettaa meille kaikkia asiat (mahdollisesti), osa voisi suoraan työelämässä jäädä mainitsematta. Itse en ainakaan, kun olen opettanut kaikenlaista, muista mainita puoliakaan asioista, koska ne ovat itselleen itsestään selviä.

Kyseinen mies on itse tukkikuski. Luulisi olevan onnellinen, että tulevaisuudessakin joku turvaa hänen alansa työt kaatamalla niitä puita.
Ja vieläkin harmittaa, kun en sanonut, että käyn koulua juuri siksi, että minusta tulee nimenomaan motokuski, eikä tukkikuski. Koska sitä osaa tehdä kuka vaan, jolla on yhdistelmäkortti ja puukengät, siinä hommassa kun ei älyä tarvita!
(Ja ei, minulla ei ole mitään tukkikuskeja vastaan, tämä oli erään opettajan mielipide ja minullakin keittää yli vain tästä yhdestä lajinne häpeäpilkusta.)

Ihmetyttää silti tuo asenne. Miksi se, mitä joku toinen tekee on jotenkin sinulta itseltäsi pois?
Ei nyt luulisi tuon ikäisenä enää olevan kateellinenkaan. En ymmärrä.

Toisaalta rakastan tuollaisia perusnegatiivisia ihmisiä. Epäilijöitä. Niitä jotka tulevat sanomaan sinulle, että "älä yritä, et sä pysty siihen."
Siitä tulee juuri sellainen raivo olla vielä parempi. Hirvittävä tarve näyttää, että pystyn siihen ja musta tulee vieläpä tosi hyvä. Ihan vaikka vaan sen negailijan harmiksi.

Mutta on olemassa myös ihmisryhmä jonka Epäilijät onnistuu painamaan ihan mattoon. Ne rassukat uskoo mitä Epäilijä sanoo ja rupeavat ajattelemaan olevansa huonoja ja että Epäilijä on oikeassa; "Ei musta taida olla tähän...."

En tajua mitä Epäilijät saavuttavat sillä, että saavat jonkun luopumaan unelmistaan tai mielen matalaksi typerillä kommenteillaan ja ivallisilla huomautuksillaan?
Onko Epäilijällä ollut onneton lapsuus ja vähän leluja? Onko hän itse joutunut joskus Epäilijän uhriksi, epäonnistunut ja ruvennut katkerana terrorisoimaan muita?
Vai onko Epäilijä vaan oikeasti niin raukkamainen?

Minä odotan sitä päivää, kun pääsen katsomaan tuota miestä silmiin ja tiedän hänen tietävän, että minä onnistuin, vaikka hän yritti minua niin kovasti latistaa. Että minä tein sen ja hän ei voinut minua pysäyttää. Menköön purnaamaan pahaa oloaan jollekulle muulle, minua ei kiinnosta.

Joten kiitos kaikille Epäilijöille että olette olemassa.
Koska te saatte minut tavoittelemaan unelmiani vielä kovemmin. Te saatte minut uskomaan itseeni. Te muistutatte minua siitä, miten tärkeää on tehdä omia juttujaan, eikä kuunnella muiden mielipiteitä. Te saatte minut tuntemaan itseni paremmaksi ihmiseksi. Te muistutatte minua siitä, että pitää elää niin kuin haluaa, ettei tarvitse sitten katkeroitua ja yrittää tuhota muiden elämää.

Kaikkia ei voi miellyttää. Ja onneksi ei tarvitsekaan.
Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Metsäviikot.

Tää mun päivitystahti tämän blogin puolella on suorastaan päätä huimaava.

Valmet 830, kaikkien ajokoneiden kuningatar.

Meidän metsäjakso loppui edellisviikolla ja ensimmäinen näyttökin on nyt annettu.
Kaikenlaista kivaa mahtui viiteen metsäviikkoon. Ajoin ensimmäisen viikon Komatsun motolla.
Teimme harvennusta, tykkäsin kyllä siitä koneesta. Kääntyvä hytti oli hauska ajaa ja muutenkin sen koneen kapulat sovita käteeni paremmin, kuin sen p*rkeleen Jontikan, jolla ajoin seuraavan viikon.

Ei kauhean hyvä, mutta on sitä paskemminkin puitu!

En tullut sen kanssa juttuun, en sitten yhtään. Se syötti puuta niin nopeasti, että kaikki oli sekaisin ja värimerkit lensi enimmäkseen hankeen. Raivostuttava vekotin. Kerran se sammui ja sitten se ilmoitti, että koneessa on liikaa polttoainetta, vaikka se oli tankattu yli vuorokausi sitten... En päässyt sinuiksi, en sitten lainkaan. toivottavasti mokomalla rakkineella ei tarvitse ajaa enää koskaan.

Riemuidiootti motoilemassa Komatsulla.

Vaikka sanoin kyllä yhdelle opettajallekin, että ymmärrän kyllä, että täällä koululla joutuu ajamaan huonommilla koneilla ja sitten kun menen oikein työelämään, niin saan ostaa just sellaisen Ponssen kuin haluan!

Motolla ajaminen on ihan hirvittävän vaikeaa! Tai en oikein tiedä. Ehkä puuvalinta on vaikeaa ja sen määrittäminen mihin sen puun sitten puit, että ajokonekuski saa sen siitä helposti noukittua.
Mutta kuten meille sanottiin; "Kyllä me teistä kaikista vielä motomiehiä tehdään!" Eri kiva. :)
Toivoa siis vielä on. Ehkä.

Tammikuun alkupäivinä meen pihaan karautti eräs hämärtyvä ilta Ponssen lavetti suoraan Vieremältä ja toi tulleessan isän uuden maisematoimiston ja minun tulevan työharjoittelupaikkani.

Pakkasta oli ja paljon silloin illalla, kun ruvettiin laittamaan koneeseen vielä ketjuja.
Pääsinpäs neuvomaan vanhaa kettua ja vedettiin ketjut päälle köydellä, niin kuin koulussa opettettiin. Minä sain ajaa konetta edestakaisin miesten repiessä ketjuja paikalleen.

Muutenkin tuli puuhasteltua meidän koneiden kimpussa, käytiin tankkaamassa konetta metsällä, kävin ajamassa brodin koneella vähän puita ja sain myös kaataa uudella koneella.
Se oli ihan mieletöntä! Ergo oli jotenkin sulavampi, kuin koulun koneet ja puut meni automaattisesti siisteihin pinoihin. Toki saattoi vaikuttaa isän haukankatse niskassa... :D

Tukkinippua Ergolla.

Käytiin myös siirtämässä jotain konetta isän kanssa ja sain harjoitella Sisulla ajoa.
Joo, on mulla kuorma-autokortti, mutta silloin ...öö... 14-vuotta sitten autokoulussa ajettiin vain sellaisella pikku kuormurilla, joka oli lavamalli, ei edes umpi.
Ajoin tyhjänä pätkän matkaa, vaikka isä kyllä ehdotti, jos ajaisin kotiin asti. No juu, en vieläkään hokannut, mistä löytyy kolmosta isompi vaihde, että ehkä sitten paremmalla ajalla.

Viimeiset kolme viikkoa minulla olikin sitten ajokonetta.
Olen edelleen sitä mieltä, että koneella on helpompi peruttaa ja hämmästyttävän hyvin sain taiteltua Logsetin rohjonkin vaikka ja mihin, pakilla. Vanhan Valmetin kanssa meillä oli näytössä vähän erimielisyyksiä puomin toiminnasta, siinä kun ei aina mene jatko sisään tai se ei käänny...
Sain silti näytöstä sen numeron, jota odotinkin, ei siinä mitään.
Ajokoneella ajaminen on ihan kivaa, mutta Luvian kivillä päällystyt metsät eivät kyllä tee kivaa selälle. Lisäksi huomasin kyllä kuinka perseestä on ajaa puita harvennukselta. Ihan yhtä perseestä, kuin tehdä sitä motolla, aina on joku puu tiellä, eikä niitä voi kaikkia kaataa poiskaan.

Onnistuin muuten pulkkailemaan Logsetilla kiven päältä niin, että hytin ja tavaratilan välissä oli mänty. Harmi, että en ottanut siitä tilanteesta kuvaa. Opettaja sitten kaatoi sen puun, sillä Logsetilla. Juurineenhan se sitten lähti. Hups.

Hups.

Oli tosi kivat viisi viikkoa metsässä, iso kiitos siitä pojille, jotka jaksoivat paskoja vitsejä ja komenteluani.
Seuraavaksi onkin sitten luonnonhoitokortin suorittamista ja huoltoa. Ja näyttöjä ennen kesälomaa.
Iik.

Loppuvuoden lörpötykset ja uuden paskanjauhanta

Uusi vuosi ja ... keksi itse loput.

Tässä on nyt kolme viikkoa joululomaa koulusta takana.
Tai olen ollut töissä, joskin viime päivät maannut kuumeessa kotona. Ei kiva.
Ensi viikolla tarvis olla skarppina koulussa, että tämä tauti saisi nyt luvan LÄHTEÄ!

Isänpäivälahja.

Viimeiset viikot koulussa oli mielenkiintoiset, meillä oli koneen korjausta.
Mehän täytettiin alustavasti huollon opettajille kaavakkeet, jossa kerrottiin remonteista, joita ollaan tehty ja ollaanko käytetty kuusiokoloavaimia yms.

Olisin voinut tietysti, tapani mukaan, lyödä tämänkin ihan läskiksi ja satuilla lappuun ummet ja lammet, miten olen vaihtanut yksin yöllä, pakkasen paukkuessa ja susien ulvoessa mettäkoneeseen viisi rengasta ja tehnyt sen jälkeen vielä 1000 mottia puuta, mutta en, KOSKA EN OLE!

Kerroin vain, että tiedän mikä on kuusiokoloavain ja jakari ja että osaan tehdä jotenkin hydrauliikkaletkuja.

Ponssen korjuunäytöksessä koulusta.

Meidät jaettiin myös ryhmiin, joissa sitten mennään metsään vähän yli VIIKON PÄÄSTÄ!
Oi miten huippua! Ja vaikka viime kerralla kerroin, että emme pääse kaatamaan, niin eipäs, kyllä päästään! Meille tulee kolme ajokonetta ja kaksi motoa metsään ja ryhmässä on aina viisi henkeä, joten kaikille on oma kone. Tällä hetkellä mietin vain, että kuinka törkeää on rynniä jo ekalla viikolla motolle ja todeta vain, että olen ajokoneella ajanut, harjoitelkaa pojat te sillä!

No olishan se törkeetä. Mutta voisin tehdä niin. Koska mä voin.

Mun ryhmä (ja kyllä, nimenomaan MUN ryhmä, koska opettaja nimesi minut Rouva Ryhmänjohtajaksi. (No piruiluahan se oli, mutta silti, otan tittelini vakavasti. ( Ja ehkä suurin syy on se, että olen eniten äänessä.))) on IHAN HUIPPU!

Luokalla on sellainen ryhmä rämä-poppoo ollut ja minut iskettiin vain siihen viidenneksi.
En tiedä mikä taktinen veto tässä on opettajalla, me kun kaikki haluttaisiin olla motokuskeja.
Tästä saattaa tulla vielä tukkanuottaset.

No se Valmetin raato.

Mut back to huoltotunnit.
Kävimme tosiaan koneita läpi ja sitten meille jaettiin ryhmittäin omat koneet, tosin meidän ryhmä sai kaksi huollettavaa konetta ja niihin piti sitten selvittää mikä huolto niihin tehdään, mitä tehdään ja tehdä osista luettelo.

No meillä oli Komatsun moto ja joku ikivanha Valmetin raato, ajokone. Niiden varaosaohjelma, tai siis Komatsun, näytti kovasti paljon Valmetin traktoreiden varaosaohjelmalta, joten yllätys, kuka ne osanumerot kaivoi esiin. Valmetistahan löytyi vain niin haalistuneita papyrus-kääreitä, että saimme jättää varaosien tilaamisen opettajien huoleksi.

Viimeinen kouluviikko olikin sitten sitä varsinaista huoltoa.
Kaikille jumalille kiitos ryhmästäni! Meillä oli pari autoharrastajaa ja yksi asentaja ja yksi joka tiesi vielä minua vähemmän, joten homma luonas!

Pojat neuvoivat, antoivat minun tehdä jotain ja vastailivat kaikkiin tyhmiin kysymyksiini + yksi menetti jo tiistaina hermonsa minuun ja sanoi, että olen ärsyttävä. No joo, kerroppa kuule jotain uutta.
(Äläkä yllytä hullua, tiedätkö mikä on elämäntehtäväni koko loppukoulun ajan..?)

Asianmukainen kalenteri.

Minä sitten taas puolestani opetin ensin omalle ryhmälleni (ja uudelle opettajalle) miten tehdään hydrauliikkaletkuja ja sitten lopulle luokalle. Kerroin myös opettajille, että kun valmistun, niin tulen koululle opettajaksi, koska minäkin osaan vittuilla ja käskeä katsomaan kirjasta. :D
No vitsi vitsi, en kyllä kestäisi niitä näsäviisaita kakaroita. Tai kaikkitietäviä aikuisia.

Sain myös osakseni sovinistista panettelua miesopettajien toimesta, joskin annoin takaisin samalla mitalla. Ei tällä alalla voi oikein ottaa nokkiinsa kaiken maailman posken soittajista ja kyllä minä hyvää huumoria aina ymmärrän. Mikäli sitten taas vastaavasti osataan ottaa vastaan se minun huumorini ja se voi olla joskus vähän rankkaa se.

Tapaninpäivänä lyhennettiin Buffalon ketjuja broidin kanssa.

Innolla tässä odotan maanantaina starttaavaa kouluvuotta ja kevätlukukautta.
Ensi viikolla on jotain luonnonhoitokorttijuttua ja koneiden siirtämistä ja motosimulaattoriakin pitäisi ajaa, vaikka minä sanoinkin, että huonot harjoittelee.
Ja viikon päästä sitten metsään. Oumaigaad. En suosittele Kokemäen metsissä liikkumista seuraavaan kolmeen kuukauteen. Siellä voi tapahtua ihan mitä vain.

Neljänneskatsaus.

Heippa!

Ehei, en ole luovuttanut!
Minulla on vain ollut niin kiire, että en ole tänne ehtinyt, hääblogi kun on edelleen se nro. uno.

31.8 ajoin täristen kohti Kullaata ja siellä sijaitsevaa Metsäopistoa.
Harvoin jännitän, mutta silloin jännitin.
Kävelin koulun päärakennukseen ja jäin istumaan aulaan. Pikkuhiljaa sinne tuli eri ikäisiä miehiä, jotka katselivat kulmiensa alta toisaan ja minua, miettien varmasti ihan samaa, kuin minä; "Onkohan nämä tulossa mun luokalle?"

Sienisaalis.

Onneksi viereiseen penkkiin istahti rempseän oloinen nainen, joka ainakin oli tulossa kanssani samalle luokalle! Juttelimme siihen asti, kunnes opettaja tuli, pojat olivat hiljaa. Jännä.

Meillä on ihan mahtava luokka! Kolme naista ja loput miehiä. Tämän hetkinen pääluku on kai 19, muutama jäi kelkasta jo alkumetreillä ja osaa ei ole muuten vain kauheasti näkynyt, mutta näitähän nyt aina on. Ikähaitari on alle parikymppisistä yli viisikymppiseen.

Isän koneella takapiruna. Ergo.

Mitäs me sitten on puuhailtu? Ensimmäiset viikot menivät lähinnä luokassa istuskellessa ja perseen levitessä. Välillä kävimme metsässä mittausharjoituksissa, ihmettelemässä kasveja, keräämässä puolukoita ja viime vuoden sennujen savotalla.

Sitten pääsimme metsään koko viikoksi raivaussahojen kanssa. Se oli kivaa! Raivaussahalla ei voi tappaa itseään (ainakaan kovin helposti) ja niin isoa puuta on turha lähteä sillä jyrsimään nurin, että tappaisi itsensä. Huomatkaa positiivinen suhtautumiseni ja ennakkoluulottomuuteni kaikkia sähkö/polttomoottorivehkeitä, joissa on terä, kohtaan. ;D

Iltaharjoittelua pikkubroidin koneella. Buffalo.

Ilmakin oli hyvä ja me olimme P:n kanssa niin timanttinen työpari, että jälki oli suoraan oppikirjasta.
Mutta mikäs ihme se on, kun toinen on tehnyt niitä hommia ennenkin ja toinen on nihilisti pitkien kantojen ja risukkojen suhteen, niin pakkohan siitä on tulla priimaa! Opin kyllä valtavasti, niin raivaussahan käytöstä, kuin puiden poistosta, että ihan hyvä homma oli!

Taas pari viikkoa teoriaa ja sitten, kun koko muu koulu oli syyslomalla, meidät laskettiin ajokoneille!
Jee! Täytyy kyllä sanoa, että vaikka se viikko oli kuluneista kouluviikoista kaikkein mahtavin, niin silti... Minä olen ajanut koneella ennenkin ja kuormannut + purkanut, joten en ehkä saanut viikosta niin paljon uusia ahaa-elämyksiä, kuin muut.

Täydellisen kuorman metsästys koulun Gasellella.

Rata-ajo oli ihan jees, varsinkin se ylämäki, ala-, mutta koko päivä siinä ryskytyksessä sai kyllä selän kipeytymään. Jotain tekemistä ehkä asialla, että koulun koneet ei oo ihan uusia ja sain kynsin hampain pitää kiinni, että pysyin edes penkillä. Plus että sait koneeseen noustasi keräillä kaikki rojut, kuten käsinojat syliisi lattialta, ne kun on "vähän" rikki... Mitäs pienistä.

Simulaattorit sen sijaan on ihan perseestä. Voi kristus sentään. Silmät menee ihan sekaisin ja virtuaalitodellisuus ei nyt ihan vastaa sitä oikeaa konetta. Kun yritän viidettä kertaa pyöräyttää penkkiä siirtääkseni konetta, alkaa harmittaa.
Lisäksi kun yrität epätoivon vimmalla saada tusinatestiä läpi ja vielä John Deerellä, josta saat allergisen reaktion nähdessäsi sen, niin kyllä vituttaa.
Tiedoksi, että Deeren grafiikka on SURKEA verrattuna PONSSEEN ja muutenkin kyseinen merkki on ihan perseestä, vaikka en olekaan ennakkoluuloinen. Ehkä vähän. Ja merkkiuskollinen. Paljon.

Wisent ja maailman epäergonomisin tankkausasento.

Kaikkein mahtavinta ajokoneviikossa oli kuitenkin maanantainen koneen siirto.
Haettiin yksi ajokone Porista. Ja meidän luokan pojat on nynnyjä. Tai ainakin meidän ryhmän oli.
Kun kysyttiin kuka ajaa koneen kyytiin, niin turvakenkien kärjet olivat selvästi mielenkiintoisempia.
Onneksi ryhmässä on reippaita naisia. P ajoin koneen kyytiin ja minulle iskettiin avaimet käteen, kun se piti ajaa alas. Koska kukaan pojista ei halunnut/uskaltanut.
Mutta oli se melkein siisteintä ikinä. Kyydissäni ollut poika hikoili, kuin pieni sika. Ei se nyt niin hurjaa ollut.

Luokkaretki Isonevalle.

Viime kouluviikolla meillä oli moottorisahalla kaatamista.
Minulla on edelleen kaikki raajat ja kaikki meidän luokalla on elossa. Eli hyvin meni.
En kuitenkaan tekisi työkseni, sen verran väsyttävää ja vaarallista hommaa. Vaikka en enää pelkää sitä sahaa, niin en silti lähde yksikseni kaatamaan kovin isoa puuta. Ei ollut mun juttu.

Kaikin puolin kohta loppuva syyslukukausi on ollut oikein kiva ja antoisa.
Tammikuussa pitäisi mennä leimikolle ajamaan. Ihan oikealla koneella, ei hevosvoimin. Kaatamaan eivät varmaan vielä päästä. Enkä ehkä olisi siihen valmiskaan. Vielä.

Tuli käytyä Länsirannikon konepäivillä.

Innolla odotan mitä ensi kuun koneenkorjausviikot ja noin viikon päästä olevat ensimmäiset ammattipätevyystunnit tuovat mukanaan!